Tiedämme, että ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan nopeita toimia valtioilta, yrityksiltä ja yksittäisiltä kansalaisilta. Hiilineutraali Helsinki -hankkeen projektijohtajaa Kaisa-Reeta Koskista häiritsee kuitenkin se, että keskustelussa korostuvat usein kiellot ja rajoitukset: ei saa tehdä sitä ja ei saa tehdä tätä.

–Tästä voi syntyä turhan lohduton kuva.

Asiaa voi katsoa myönteisemmästäkin näkökulmasta. Koskinen muistuttaa, että kolmessa vuosikymmenessä Helsingissä on onnistuttu vähentämään päästöjä lähes kolmanneksella. Samaan aikaan kaupunki on kasvanut valtavasti.

– Olemme osoittaneet, että päästöjä on mahdollista vähentää merkittävästi. Ja jos vertaa elämänlaatua vuoteen 1990, niin ei se kuluneiden vuosikymmenien aikana ainakaan huonommaksi ole mennyt.

Helsingin tavoitteena on päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä, jolloin kasvihuonekaasupäästöt olisivat yhtä suuret kuin hiilinielut. Myös monet muut Suomen kaupungit ovat asettaneet vastaavanlaisia tavoitteita.

– Kaupungeissa suurin osa päästöistä syntyy liikenteestä, rakennusten lämmityksestä ja sähkön kulutuksesta. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää fiksuja päätöksiä ja tekoja kaikilla tasoilla, Koskinen huomauttaa.

Esimerkiksi kaukolämmön tuotannossa kaupungin omistama energiayhtiö voi lisätä uusiutuvien energiamuotojen osuutta, mutta täysin päästöttömään tuotantoon ei nykyisellä polttamiseen perustuvalla tekniikalla päästä.

Asuinrakennuksissa taloyhtiö vastaa energiatehokkaasta talotekniikasta, mutta Koskisen mielestä myös asukas voi omalta osaltaan vaikuttaa.

– Energiaa voi säästää pienilläkin arjen teoilla. Jos asunto tuntuu liian kuumalta, kannattaa miettiä tuulettaako lämmön ulos pakkasella vai soittaako huoltoyhtiöön.

Myös esimerkiksi asuinpaikan valinnalla on mahdollista vaikuttaa päästöihin. Asuntoa etsiessä voi ottaa huomioon, miten töihin ja arkisten palvelujen ääreen pääsee kätevästi julkisilla kulkuneuvoilla, pyörällä tai kävellen.

Tulevaisuuden asumisen asiantuntija Kimmo Rönkä sanoo, että kestävän kehityksen tavoitteet vaikuttavat tulevina vuosina monella tapaa kaupunkilaisten elämään.

Liikkumisen ohella tämä näkyy ennen muuta energian ja ruuan tuotannossa.

– Ihmiset muuttavat käyttäytymistään ja luopuvat pikkuhiljaa omistusautoistaan. Sähköavusteiset pyörät mahdollistavat pitkienkin matkojen tekemisen kaupungeissa. Kaikki voittavat, sillä fyysinen liikunta parantaa terveyttä, vähentää päästöjä ja säästää kustannuksia.

Röngän mukaan paikallisesti tuotetusta energiasta tulee arkipäivää kaikissa kiinteistöissä, kun maalämmön ja aurinkoenergian kaltaiset päästöttömät vaihtoehdot yleistyvät.

– Myös ruokaa tuotetaan jatkossa entistä enemmän paikallisesti.

Rönkä uskoo, että nyt orastava kaupunki­viljely muuttuu vähitellen merkittäväksi toiminnaksi. Se voi alkaa pienimuotoisesti vaikkapa parvekkeen yrttitarhasta, mutta ruokahalu kasvaa syödessä.

Rönkä uskoo, että tulevina vuosina kerros­talojenkin pihamaille alkaa ilmestyä yhteisesti hoidettuja vihannesmaita. Pieniä kanaloitakin tulee todennäköisesti kortteleihin.

– Ja vesiviljelylaitteilla, ilman multaa, ja led-valojen avulla jokainen meistä voi kasvattaa salaatteja ja yrttejä ympäri vuoden.

Kaupungit tiivistyvät, mutta samaan aikaan ne saavat Röngän mukaan myös kylämäisiä piirteitä. Hän uskoo, että viime vuosina korostuneen itsekeskeisen minä-kulttuurin sijaan uudenlainen yhteisöllisyys valtaa alaa.

– Tulevaisuuden kaupunki on korttelin kokoinen ja sillä on ystävälliset kasvot, Rönkä tiivistää.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asuinalueille suunnitellaan tiloja, joissa ihmisten kohtaamiset ovat luontevia. Naapurustoissa toimii paikallisia yrittäjiä, jotka tarjoavat lähistön asukkaille suunnattuja palveluja. Digitaalisuus on keino luoda yhteyksiä asukkaiden ja eri toimijoiden välille.

Kylämäiseen elämäntapaan kuuluu Röngän mukaan oleellisesti myös se, että kierto- ja jakamistalouden hengessä kaikkea ei tarvitse enää omistaa itse.

– Ennen vanhaan mitään ei tuhlattu, vaan tavarat käytettiin loppuun. Olemme palaamassa tähän.

– Meidän on luovuttava kulttuurista, jossa tavara ostetaan, käytetään ja heitetään roskikseen.

Onneksi kiertotalous on suomalaisten geeneissä. Teollistumisen lyhyt historia ei ole onnistunut muuttamaan asiaa.

Kaisa-Reeta Koskisen tavoin myös Kimmo Rönkä on sitä mieltä, että monesta vanhasta tavasta on luovuttava, jotta tilalle saadaan uutta ja kestävää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyvästä elämästä tarvitsisi tinkiä.

– Asiat muuttuvat pikkuhiljaa vastuullisten tekojen kautta. Toivottavasti lapsenlapsemme voivat olla meistä ylpeitä ja sanoa, että onneksi 2020-luvulla elänyt sukupolvi aloitti muutoksen.