Vielä pari vuotta sitten tällä paikalla oli Erkki Karvisen suunnittelema, 1950- ja 60-lukujen vaihteessa rakennettu matala ja linjakas Puotilan ostoskeskus. Nyt tilalla on rakennustyömaa, josta vähitellen kohoaa Puotilan uusi ostari, lähipalveluiden keskittymä. Klaavuntielle rakentuu uusia liiketiloja ja niiden yläkerroksiin 113 asuntoa.  

Seinät on jo maalattu, lattiaa peittää suojamuovi. Seuraavaksi vuorossa on viimeistelytyöt, kuten jalkalistojen asennus. Keskeltä puuttuu baaritiski. Sen paikalla seisoo nyt ravintola Pikkulinnun perustaja ja omistaja Markku Ristevirta. 

Vuodesta 2000 Puotilan ostarilla toiminut olutravintola Pikkulintu on palaamassa tutulle paikalleen, kun ostoskeskus valmistuu. Ravintola avaa ovensa suunnitelmien mukaan syys-lokakuun vaihteessa. Päivää Ristevirta ei osaa sanoa, mutta kellonaika on tiedossa: ovi aukaistaan kello 15. 

“Varmaan 150 ihmistä kysyi sitä helmikuisilla viskimessuilla, niin päädyin tällaiseen vastaukseen. Selvästi Pikkulintua kovasti odotetaan Puotilaan.” 

Alunperin Ristevirta sattui avaamaan ravintolan juuri Puotilaan sattuman kautta. Hän oli nähnyt jo ravintola-alaa laajalti, ja halusi avata oluisiin ja mallasviskeihin keskittyvän ravintolan – sellaisen, jossa itse viihtyisi. Paikkaa hän etsi ympäri Helsinkiä, ja harkitsi Haagaakin, mutta Puotilassa kaikki vain loksahti kohdalleen. Metrokin oli alkanut kulkea ihan vierestä vain pari vuotta aiemmin, vuonna 1998. 

Seuraavat 17 vuotta Ristevirta työskenteli tiskin takana Puotilan Pikkulinnussa. Sinä aikana ehti tapahtua paljon: Tupakointilaki muuttui ja polttaminen sisällä ravintolassa kiellettiin vuonna 2007. Viereinen kahvila lopetti, ja Pikkulintu laajensi sen tiloihin. Lisäksi Pikkulintuja avattiin lisää Helsingin muihin kaupunginosiin. 

Ristevirran mukaan Puotilassa erityistä on sen yhteisöllinen luonne. Se näkyy ravintolassakin: uudet ihmiset otetaan vastaan ja mukaan porukkaan. Ja tittelit jätetään tuulikaappiin. 

“Kyllä minä aika hyvin tunnen puotilalaiset. Täällä asuu ihmisiä toisessa ja kolmannessakin sukupolvessa, ja lisäksi on paluumuuttajat. Ne lapset, jotka tutustuivat 1960-luvulla talojen isoilla sisäpihoilla, pitävät edelleen yhtä. Näin se kyläyhteisö jatkuu vuodesta toiseen”, Ristevirta kuvailee. 

Ristevirta uskoo, että asiakkaat tekevät ravintolan, ja niin puotilalaisetkin tekevät Pikkulinnun. Tässä ravintolassa Ristevirta itsekin viihtyy. 

Puotila rakennettiin 1960-luvulla Puotilan kartanon entisille viljelys-, niitty- ja metsämaille. Väljästi asetellut talot, isot sisäpihat ja Rantakartanontien lehmuskuja tekevät alueesta erityisen kotoisan. 

Puotila on paitsi Helsingin vanhimpia esikaupunkeja, myös yksi Suomen ensimmäisistä elementtilähiöistä, joilla ratkottiin toisen maailmansodan jälkeistä asuntopulaa. 

Yhdessä 1960-luvun matalista kerrostaloista ovensa avaa Kaisa-Leena Koskenkorva kolmen kuukauden ikäinen Kerttu-vauva sylissään. Takana kurkkii 3-vuotias, Ryhmä Hau -ilmapalloaan esittelevä Fanni. 

Värikäs koti on sisustettu aikakaudelle sopivaan tyyliin. Kuosit ovat värikkäitä ja seinillä on runsaasti taidetta sekä Fannin teoksia. Olohuoneessa kirjoista notkuvan kirjahyllyn kainalossa on Fannin suloinen leikkikeittiö. 

“Yksi juttu, josta tykkään tosi paljon, on ihan lähellä sijaitsevat isot kirpputorit, kuten Itiksen Kontti ja Kierrätyskeskus”, Koskenkorva kertoo.  

Koskenkorva muutti puolisonsa kanssa Puotilaan kolme vuotta sitten. Heillä oli toiveissa perheelle sopiva koti suunnilleen tämän aikakauden talossa sekä kantakaupunkia edullisemmat neliöt. 

Koskenkorva ei tuntenut Puotilaa kovin hyvin ennalta, mutta he ovat kotiutuneet mainiosti. Puotila on hänestä hauska kylämäinen paikka, mutta isoimmat palvelut ovat silti ihan vieressä Itäkeskuksessa.  

Hän on pitänyt myös Puotilan kartanolla järjestettävistä tapahtumista, kuten kirppispäivistä ja Halloween-puistosta. Tällä hetkellä Koskenkorva viettää aikaansa erityisesti vaunulenkkeillen Vartiokylänlahdella.  

Yhteisöllinen taloyhtiö tuo kotoista tuntua. Usein lapsiperheet kokoontuvat sisäpihan leikkipaikalla, ja toisinaan naapurin lapsi tulee Koskenkorvan kotiin illaksi leikkimään. Asukkaat ovat yhdessä grillanneet ja istuttaneet pihalle syreenejä. 

Ihan lähellä on leikkipuisto Rusthollari, jonka uudistus valmistuu pian. 

“Siitä tulee tosi ihana. On marjapensaita, trampoliineja ja vesileikkipaikka”, Koskenkorva sanoo. 

Muovailuvahaa sormissaan pyörittävä Fanni odottaa jo kesän ulkoleikkejä ja leikkipuistoa. Lisäksi hänellä on erityinen toive tulevalle kesälle. 

“Haluan tehdä multajuttuja famun kanssa”, Fanni kertoo.  

Puotilan punasävyinen kartano kohoaa pienen kukkulan päällä. Samassa pihapiirissä sijaitsee vanha viljamakasiini, nykyinen Puotilan kappeli, joka on Helsingin suosituimpia vihkikirkkoja. Toisella puolella on keltainen Pehtoorin pytinki, jossa nykyisin toimii Pub Svenkka. Kartanon takaa löytyvät Juorumäen viljelypalstat ja Puotilan uimaranta. 

Puotilan kartanon päärakennus rakennettiin 1700-luvun loppupuolella, mutta samalla paikalla sijaitsi ratsutila jo 1500-luvulla. Kartano oli yksi Helsingin pitäjän merkittävimmistä maanviljelys- ja karjanhoitotiloista. 

1960-luvulla kartano oli purkukunnossa ja toimi kodittomien suojakotina. Pulaa oli kaikesta, ja lämmön toivossa kakluuneihin revittiin seinien puupaneelitkin. Helsinki oli jo purkamassa kartanon, mutta onneksi eräs ravintoloitsija näki paikan mahdollisuudet ja lupasi tehdä taloon täyden remontin. 

Ravintoloitsija on vaihtunut, mutta edelleen kartanossa tarjoillaan ruokaa. On lounasaika, ja lasiverannalla sijaitsevassa pöydässä istuu kyläaktiivi Mikko Sorsa, joka on asunut Puotilassa 16 vuotta. 

Ennen muuttoa Sorsan ja hänen puolisonsa toiveissa oli koti meren äärellä, ja sen perusteella he haarukoivat metropysäkkejä itään päin. Kun he sitten äkkäsivät Puotilan, Sorsasta tuntui kuin olisi törmännyt piilotettuun helmeen. 

“Ihan kuin olisin löytänyt salaisuuden, josta ei puhuta.” 

Puotila on vienyt miehen mennessään. Nykyään Sorsa toimii Puotila-seuran hallituksen varapuheenjohtajana ja Juorumäen viljelypalstojen yhteyshenkilönä. Lisäksi hän kutsuu itseään kyläaktiiviksi, ja häärää milloin minkäkin alueen tapahtuman järjestäjänä. Hän pitää kartanoa Puotilan sydämenä ja tapahtumien pääpaikkana.  

“Kartanon ympärillä pyörivä meno ja yhteisölliset tapahtumat tuovat ihmiset yhteen, ja luovat sitä aitoa naapuruston fiilistä”, Sorsa toteaa.

Sorsa haluaa olla mukana luomassa yhteisöllisyyttä, sillä sitä nykypäivän kaupunkilaiset hänestä tarvitsevat. Moni on kiireinen eikä itse jaksa organisoida ohjelmaa, mutta tulee mielellään mukaan, kun jotain järjestetään. 

“Nykyään on paljon yksinäisyyttä, eikä kaupungissa moni tiedä, keitä naapurissa asuu. Kun ihmiset tulevat koloistaan ja oppivat tuntemaan toisiaan, muodostuu yhteisöä ja tukiverkostoa.” 

Itä-Helsingin imago saattaa olla rosoinen, mutta Sorsalle Puotila on ihana naapurusto. Täällä hän jutustelee kaduilla muiden koiranomistajien kanssa. Aina kesäloman alussa Sorsan yläkouluikäinen tytär myy jäätelöä heidän kotinsa ikkunasta. Eräs tuttava kertoi Sorsalle yrittäneensä jo monen vuoden ajan lukea kirjaa talonsa ulkopuolella, mutta kirja jää aina kesken, sillä joku pysähtyy taatusti juttelemaan. 

Myös Sorsa odottaa uuden Puotilan ostarin valmistumista. Hän toivoo paikalle laadukasta ravintolaa ja tietysti lähikauppaa. Mielessä on myös jo suunnitelma yhteisöllisestä tapahtumasta. 

“Kun vanha ostari avattiin, oli isot avajaiset. Voisimme kyläläisten kanssa järjestää avajaisjuhlat myös uudelle ostarille.”