Lasse Tackman syntyi 22. kesäkuuta 1941, vain kolme päivää ennen jatkosodan syttymistä. Hän työskenteli kymmenen vuotta Pauligin kahvipaahtimon tiloissa Helsingin Katajanokalla. Tuohon kulttuurihistoriallisesti merkittävään paikkaan on sen jälkeen rakentunut uusia Lumo-koteja. Luotsikatu 1 Katajanokalla on vuonna 1938 valmistunut rakennus, joka on remontoitu asuinkäyttöön vanhaa kunnioittaen.

Mutta miten Tackman alunperin päätyi kahvipaahtimoon töihin? Lasse Tackman oli käynyt kunnallisen keskikoulun Sibbo Komunala Mellanskolanin, ja sen jälkeen aloittanut työt Paasivaaran margariinitehtaalla. Toisena työskentelyvuotena työnantaja kustansi hänelle iltaopinnot Merkantila Aftonskolanissa.

Gustav Paulig oli perustanut Pohjoismaiden ensimmäisen kahvipaahtimon Helsingin Katajanokalla sijaitsevaan varastorakennukseen. Gustavin lapsenlapsi Henrik Paulig oli vuodesta 1947 lähtien Paulig-yhtiön toimitusjohtaja.

‒ Iltakoulun rehtori oli Henrik Pauligin tuttava. Henrik oli kysellyt häneltä, olisiko kursseilla mahdollisesti joku sopiva henkilö, jota voisi ajatella töihin kahvilaboratorioon. Olin saanut juuri kolmesta laskukokeesta kympin. En tiedä, miksi matematiikan osaaminen vaikutti valintaan, mutta onhan se hyvä osata jotain, kertoo nykyisin 81-vuotias Tackman.

Nuori Lasse Tackman sai kutsun työhaastatteluun konttorille ja seuraavana päivänä hänet oli valittu tehtävään. Tackman valmistui iltakoulusta ja aloitti työt maistajana 19-vuotiaana. Kahvilaboratoriossa koemaistettiin kaikki Pauligille myyntiin tulevat juotavat ja syötävät tuotteet. Lasse jatkoi maistajan työssä aina eläkeikään saakka, 44 vuoden ajan, ja yleni sinä aikana päämaistajaksi.

Tackman oppi nopeasti kahvinmaistajan homman. Maistajia oli yleensä yhtä aikaa neljä. Alkuperämaista saapui kahvinäytteitä, jotka paahdettiin koepaahtimella, jaettiin osiin, jauhettiin ja osista valmistettiin kahvimaistiaisia. Maistajat joko hyväksyivät tai hylkäsivät näytteen. Ostetusta kahvierästä lähetettiin ennen laivausta niin sanottu hyväksymisnäyte, mikä kävi läpi saman prosessin.

‒ En ollut suunnitellut uraa kahvimaistajana, mutta se oli erittäin mielenkiintoinen homma. Kun olin tehnyt työtä viisi tai kuusi vuotta, olin varma, että tämä on minulle oikea ammatti. Olettaisin, että minulle on suotu aika hyvä makuaisti.

Lasse Tackman mukaan palkka oli ihan passeli, työpaikan ilmapiiri mukava ja kotiin sai viedä maksutta kahvipaketteja. Työmatkoilla pääsi käymään kahvipapujen alkuperämaihin. Työporukka kävi tutustumassa kahviviljelmiin Brasiliassa, Kolumbiassa, Costa Ricassa, Guatemalassa, Hondurasissa, Keniassa, Tansaniassa ja Etiopiassa.

Lapsena Lasse Tackmanille kahvissa tärkeintä olivat kahvipapupaketit sulkeva pahvilappu, johon oli painettu keräilykuvia.

‒ Pauligilla oli kuvia autoista. Kun pääsin lapsena hakemaan kaupasta kahvia, ostin kylläkin Keskon kahvia, koska heidän pahvilapuissaan oli kuvia urheilijoista.

Tackman kuvailee Katajanokan rakennusta kauniiksi ja tukevaksi.

‒ Yritin joskus katsoa seinien paksuutta, ja luulen, että ne olivat metrin paksuiset.

Rakennuksen ulkoseinät olivat 1960-luvulla ruskehtavan harmaan väriset. Silmiinpistävä yksityiskohta oli aulan portaikon seinissä olevat venäläissyntyisen keraamikon Mikael Schilkinin (1900–1962) reliefit. Ne esittivät kahvin matkaa alkuperämaasta kuluttajille. Reliefit olivat henkilökunnan antama 60-vuotislahja Gustav Pauligin pojalle Eduard Pauligille hänen palatessa Brasiliasta työmatkalta. Reliefit siirrettiin myöhemmin kahvipaahtimon muuton yhteydessä Vuosaaren tehtaalle.

Katajanokan kahvitehtaan ympäristö oli myös aikoinaan viehättävä. Lähellä oli puistoa, merta ja Uspenskin katedraali. Nuo samat paikat ovat Luotsikatu 1:n ympärillä edelleen.

Tackmanin suosikkipaikka tehtaalla oli luonnollisesti laboratorio. Hän kävi myös säännöllisesti ruokalassa ja mausteosastoilla.

‒ Ruokasali oli aika iso ja valoisa. Se sijaitsi viereisen talon ylimmässä kerroksessa, ja sinne pääsi sisäkäytävää pitkin.

Suomessa tehtiin kuusipäiväistä työviikkoa vuoteen 1966 asti. Tackman kävi usein lauantaisin lounaalla Katajanokan ravintoloissa työkavereiden kanssa. Heidän suosikkejaan olivat Upseerikasinon ravintola eli nykyinen Katajanokan Kasino ja myös yhä toiminnassa olevassa Ravintola Bellevue, joka on hakenut inspiraatiota tsaarinajan ranskalaisesta keittiöstä.

Isot paahdinkoneet sijaitsivat Katajanokan rakennuksen neljännessä ja viidennessä kerroksessa. Kahvinäytteet lähetettiin pienellä tavarahissillä konttoriaulan viereen, mistä työntekijät hakivat ne ja veivät laboratorioon. Laboratorio sijaitsi suoraan ulko-oven yläpuolella. Siellä oli koepaahdin ja pyörivä pöytä, jolle maistiaiset levitettiin. Maistajat istuivat pöydän ääressä.

‒ Maistattamiseen osallistui kaiken kaikkiaan aika iso porukka, koska jonkunhan piti myös valita näytteet ja tuoda kahvi maistajille.

Viimeisinä työvuosinaan Tackman saattoi maistaa kahvia jopa 200 kuppia päivässä.

‒ Kuppejahan ei juoda, vaan kahvi ryystetään suuhun ja sylkäistään pois. Toki jonkin verran kofeiinia imeytyy elimistöön kielen ja kitalaen kautta.

Tackman oli mukana myös Pauligin orkesterissa. Orkesteri harjoitteli kerran viikossa, usein tehtaan ruokasalissa. Lasse Tackmanin soitin oli kornetti, joka muistuttaa trumpettia. Ryhmä esiintyi Pauligin juhlissa ja tilaisuuksissa, ja kävi soittelemassa myös ympäri Eurooppaa. Orkesteri lopetti toimintansa joitakin vuosia sitten.

Ajan saatossa Katajanokan tilat kävivät tehtaalle pieniksi, jolloin paahtimo ja pakkaamo muuttivat Vuosaareen uusiin tiloihin vuonna 1968. Konttori ja laboratorio jäivät vielä muutamaksi vuodeksi Katajanokalle. Yhtiön oma postiauto kulki tehtaiden väliä ja toi kahvinäytteitä.